ITAB sisusti Suomen suurimman Prisman
Kannelmäen Prisma avattiin näyttävästi huhtikuussa. Suomen suurimman Prisman valikoimissa on yli 110 000 tuotetta, joista ruokatuotteita lähes 21 000.
–Suomen suurin Prisma on nyt avattu monien yhteistyökumppanien kanssa ja ennen kaikkea ansiosta. Suuri hanke vaatii toteutuakseen huolellisen suunnittelun ja systemaattisen työn, Prismajohtaja Kaj Grahn kertoo.
–Yhteistyömme ITABin kanssa on ollut ensiluokkaista ja toimivaa. Olemme saaneet upeita uusia kalusteita myymäläämme. Kiitokset myös joustavuudesta nopeassa aikataulussa tehtävissä muutoksissa. Suuretkin voivat olla ketteriä ja sitä arvostan paljon, Grahn sanoo.
–Hanke oli mittava ja haastava, mutta siitä oli ilo hoitaa yhdessä osaavan ja sitoutuneen ITAB-tiimin kanssa – hyvästä asiakasyhteistyöstä puhumattakaan. Mielestäni Prismasta tuli huippuhieno, ITABilla projektia johtanut Salla Tenkanen vastaa.
–Olemme saaneet paljon palautetta ammattilaisilta, lähes kaikki positiivista. Olemme onnistuneet yhteistyössä. Toki löytyy kehitettävääkin, sekin on hyvässä yhteistyössä käyty läpi. Suurin kiitos on tullut tietenkin asiakkailtamme. Myynti on käynyt kivasti ja asiakkaat ovat löytäneet kauppamme, Grahn summaa.
Tervetuloa tutustumaan Suomen suurimpaan Prismaan!