Yli 50 vuotta myymälässä


ITAB Shop Concept Finland Oy on saanut alkunsa Järvenpäässä vuonna 1954 ja Pan-Oston Oy Kausalassa vuonna 1969 perustettuina perheyrityksinä. Alkuvuosista lähtien molemmat yritykset ovat toimineet suomalaisten myymälöiden sisustajina.

Aluksi Järvenpään tehtaalla valmistettiin rautalangasta esittely- ja säilytystelineitä sekä kuljetuskoreja – yrityksen nimikin oli tuolloin vielä Rautalanka Oy. Sittemmin valikoimiin tulivat valintamyymälöiden ostoskorit ja -kärryt sekä kiinteät myymälähyllyt.

Yritys oli vuosikymmeniä toimialajohtaja Suomessa, vaikka nimi vaihtui Rautalanka Oy:stä Expo-Kaluste Oy:ksi ja lopulta 1990-luvulla ITAB-konserniin liittymisen myötä ITAB-Kaluste Oy:ksi. Konsernin myymäläsisustustoimialan vahvistuttua 2000-luvulla Suomen ITABin nimeksi vakiintui ITAB Shop Concept Finland.

Pan-Oston kalusti alkuvuosinaan myymäläautoja. Valintamyymälöiden kasvun myötä avaintuotteeksi muodostuivat kassapöydät, joita kehitettiin markkinoiden ehdoilla. 1970-luvun lopulla kassapöytien valmistus käynnistettiin Kanadassa ja pian Pan-Ostonin tehtaat nousivat myös USA:han, Hollantiin ja Malesiaan.

Vuosituhannen vaihteessa Pan-Oston oli alansa globaalein ja Suomen johtava kassapöytien valmistaja, jonka tuotannosta viennin osuus oli yli puolet. ITABin hakiessa uutta kasvua Pohjoismaiden markkinoilla Pan-Ostonista tuli osa ITAB Shop Concept -konsernia vuonna 2008.

Nykyisin Pohjois- ja Itä-Euroopan markkinoilla palvelee kaksi ITAB-yritystä, joiden juuret ovat paikallisessa myymäläsuunnittelussa ja joiden tukena on kansainvälisen konsernin verkosto ja resurssit.